Vierailulla mummu-/porinakerhossa

On keskiviikko ja saapuessamme Liittolaan on mummu-/porinakerho ollut paikan päällä jo kello yhdestätoista saakka. Ravintolasalin pöydät on koottu keskelle tilaa yhdeksi suureksi pöydäksi ja ympärillä istuva joukko toivottaa meidät iloisesti tervetulleiksi. Olemme sopineet etukäteen Lassilan Hannan kanssa tapaamisesta, mutta kaikki kerholaiset eivät siitä vielä tienneet. Tästä huolimatta vastaanotto oli erittäin lämminhenkinen, vaikkemme vielä aivan mummoikäisiä olekaan.

Teksti jatkuu kuvien jälkeen. 

Mummu-/porinakerho. Kuvasta puuttuu joitain osallistujia, jotka eivät päässeet tällä kertaa paikalle (vas.) ja käsitöistä keskustellaan hyvässä hengessä (oik).

"Ottakaa siitä pullaa ja kahvia", kuului lähes ensimmäisenä kun olimme astuneet ravintolasaliin ja mielellämme tarjoukseen tartuimme. Naisten kädentaidot loistivat kahvipöydässä, sillä heidän nyyttikestiperiaatteella kootussa kattauksessaan oli tarjolla kahvin lisäksi muun muassa pullaa, kakkua, munkkia ja keksejä. Suuren pöydän ääressä muistellaan menneitä ulkomaan matkoja ja kielimuurin kohtaamista niin Suomessa kuin ulkomailla. Tarinoissa herskyy huumori, sillä kaikki kohtaamiset eivät ole aina menneet aivan parhain päin. Rohkeasti on maailmalla kuljettu ja jopa asuttu kielitaidon puutteesta huolimatta. 

Mummukerho on kokoontunut säännöllisesti jo vuodesta 2018. Alkuun kerhossa oli alle kymmenen henkilöä, mutta sanan kiirittyä väkimäärä kasvoi ja kerho siirtyi pienestä keittiöstä tilavampaan ravintolasaliin. Kerhon perusti maliskyläläinen Hanna omasta tarpeestaan tavata ihmisiä. Hän on puhelias ja kaipasi sisältöä sosiaaliseen elämäänsä. Joka toinen viikko Hanna kutsuu kaikki paikan päälle ja suunnittelee usein tapaamisiin myös jonkinlaista ohjelmaa. Hän on siis ikään kuin kerhon vetäjä. "Kun veturi toimii, niin vaunuja löytyy", kommentoi kerhossa käyvä Kerttu Kumpula Hannan asemaa ja mummukerhon toimintaa osuvasti. Kerhosta on tullut monelle jo odotettu tuokio, kukapa ei ystäviä haluaisi tavata. 

Kerholaisten valmistamat tilkut, joista valmistetaan viltti.

Tällä hetkellä mummuilla oli tilkkujentekotalkoot, joista valmistuu vilttejä vanhainkoteihin. Tilkkuja on tehty kotona ja kerhossa, jokainen haluamallaan tyylillä virkaten tai kutoen. Pääasia on että tilkut ovat kaikki saman kokoisia. Tilkkutalkoisiin osallistuu ne, jotka tahtoo. Käsitöiden teko ei ole pakollista. Näin ollen kutomis- ja virkkaustaidot eivät ole vaatimus kerhoon osallistumiselle, vaan kerhoon voi tulla myös porisemaan niitä näitä kerhon nimen mukaisesti. Tosin ajan saatossa kerhossa saattaa käydä kuten Lahtelan Riitalle, joka on oppinut kutomaan villasukkia. Niitä katsoessa ei uskoisi, että hetki sitten hän ei osannut vielä kutoa kantapäätä, saatika valmistaa sukkiin erilaisia kuvioita. Nyt Riitan jaloissa on itse kudotut pitkät, värikkäät villasukat, joihin on kudottu upeaa maisemaa taloineen, puineen ja aitoineen. Sukat ovat erittäin kauniit ja hyvä esimerkki siitä, että mitä vaan voi oppia kun haluaa. Liittolan vintiltä paikalle hiipinyt Liittoska-kissakin kävi opettelemassa kutomisen alkeita Hannan opastuksella. Kissa sai kuin saikin ensimmäisen silmukkansa tehtyä, hyvien neuvojen avulla tietenkin.

Riitta Lahtelan kutomat upeat villasukat (vas.) ja Hanna Lassila opastaa Liittoskaa silmukan teossa (oik).

Osalle kerholaisista kutominen on niin automaattinen harrastus, että vaikkei kerhon teenana olisikaan sillä kertaa varsinaisesti käsitöiden valmistus, kutimet kilkattelevat silti aina jonkun käsissä. Toisinaan myös innokkaimpien kutojien kutimet kuitenkin jätetään kokonaan syrjään ja tehdään jotain muuta. Askarrellaan tai vaikka lauletaan, onpa kerhossa valmistettu omiin tarpeisiin uunipuiden sytytykseen sytykesipsejäkin.

Useat kerhon jäsenet ovat käyneet aiemmin diakoniapiireissä. Ne ovat kuitenkin ajan saatossa loppuneet, mutta toteavat he mummukerhon olevan myös jonkinlaista diakoniaa. Kerhon periaate on yhdessä olo ja toisistaan huolehtiminen. Marjomaan Laila kertoo että viime vuonna kerholaisten kanssa leikattiin yhdessä hänelle matonkuteita hänen mökillään. Aina kerhotapaamista ei ole siis vietetty vain Liittolassa. Kesällä he ovat kahvitelleet esimerkiksi pihan kodassa ja lähellä sijaitsevassa Crazylandissa.

Sanelma Karhu, Kerttu Kumpula ja Kaarina Kukkurainen (vas. kuva) ja Laila Marjomaa ja Hilkka Laulumaa (oik. kuva).

Kun elämä tuo eteen isoja muutoksia, silloinkin kerhokaverit auttavat. He ovat käyneet haravoimassa pihaa ystävän luona ja palkaksi siitä saaneet hyvän mielen sekä mahat täyteen kahvipöydän antimia. Kotiin on palattu "napa rytkyen".

Diakoniakerhoista on tutuksi tullut tapa, jonka johdosta kerholaiset ovat kutoneet vanhainkoteihin muun muassa villasukkia ja valmistaneet joulukortteja. Ovatpa oman kylän eskaritkin saaneet sukat varpaita lämmittämään.

'"Kasa kiehuu kankahalla ilman puita, pilkkehittä. Mikä se on?" kysyy Kerttu Kumpula. Hetken tätä porukalla pohdimme ja Kerttu paljasti sen olevan kusiaispesä. Juttuja ja sananlaskuja hänellä on paljon ja Kerttu on myös taidokas niiden kertomisessa. Runojen kirjoittamisen ja lausumisen harrastajia joukosta löytyy kaksi, Maija Kumpula ja Sirkka Järvi. Heidän runonlausunta ja Kertun sananlaskut ovat olleet toisinaan osa kerhotoimintaa, jolloin muut ovat päässeet kuulemaan heidän tarinoitaan ja runojaan laajemmin.

Jokaisen mummun sisällä asuu nuori neito, mihinpä se sieltä katoaisi. Kerhossa valitaankin vuosittain Lucia-neito heidän joukostaan. Tämän vuoden titteliä saa kantaa juttujen kertoja Kerttu, joka valittiin rooliin 85-vuotis syntymäpäivänään. Joulujuhlassa suuri pöytä oli katettu kauniiksi punaisella liinalla. Pöytää koristivat lämminhenkisyyttä luovat kynttilät, havut ja valoketju. Kerttu sai juhlassa perinteisen seppeleen päähänsä Lucia-neidon tittelin johdosta.

Kerttu Kumpula Lucia-neitona. Kuva saatu kerhon arkistoista.

Kellon tullessa yksi ovat kerholaiset olleet Liittolassa jo kahden tunnin ajan ja kenenkään sen kummemmin ilmoittamatta he pistävät kutimet kasseihin. Ei aikaakaan kun porukalla on pöydät ja lattia pyyhitty sekä tiskit tiskattu. Osa on tullut paikalle potkurilla, osa kävellen ja ne jotka ovat autolla, ovat ottaneet kyytiin muita kerholaisia, jotka eivät välttämättä pääsisi paikan päälle muutoin. "Nähdään kahden viikon päästä", kuuluu oven suusta. 

Monenlaisia taitoja mahtuu tähän mummuporukkaan ja heidän seurassaan aika kului kuin siivillä. Kerhossa on aktiivisia osallistujia 15 henkilöä. He toivottavat uudet osallistujat tervetulleeksi, sillä heidän mukaansa porukassa on aina mukavampaa. Hanna kertookin toivovansa, että useampi ikäihminen lähtisi rohkeasti mukaan toimintaan. Kerhoon tulijan ei tarvitse olla mummu, vaan myös miehet ovat tervetulleita. Mummun tai papan titteliäkään ei tarvitse ottaa kirjaimellisesti, osallistujan ei tarvitse olla mummu tai pappa kenellekään. Vaikka kerho kokoontuu Maliskylällä Liittolassa, voi mukaan tulla muiltakin kyliltä. Kerhoon saa tulla matalalla kynnyksellä, sinut taatusti otetaan avosylin vastaan. Jos tulet mukaan kerran, ei se sido sinua osallistumaan jokaiseen tapaamiseen. Tutustumiskäynnille saa aina tulla.

Vierailijana kerhosta jäi todella hyvä mieli. Siellä oli lämmin tunnelma ja kaikki olivat tasavertaisia. Selvästi jokainen sai olla oma itsensä, hiljaisempi tai puheliaampi. Sosiaalinen kanssakäyminen on tärkeää kaiken ikäisille, ja on hienoa että joukko on löytänyt tavan pitää yhtä. Tällainen toiminta on tärkeää etenkin ikäihmisille, jotka työelämän ja kiireisten ruuhkavuosien jäätyä taakse saattavat tuntea yksinäisyyttä ja kaivata lähelleen ihmisiä, joiden kanssa jakaa elämän iloja ja suruja. Kunpa tällainen toiminta säilyisi ja saisimme itse eläkeikäisinä olla mukana mummu-/porinakerhon tapaamisissa.